Tässä kuvat Mian treeniradoista.
Tässä ensimmäisiä huomioita ja harjoitteita joita teemme treenien ulkopuolella.
-Sirun itsekontrollin parantaminen IYC leikillä
-Puomilla (varmasti myös A:lla) kontaktin paikka vielä epävarma, kotona hakeutuminen laatikolle ja vapauttaminen äänellä. Kun tämä onnistuu siirrämme laatikon jälleen ulos ja hieman pitemmällä välimatkaalla lisättynä esim puiden kierto ym. ja erityisesti tulee kiinnittää huomiota vapauttamiseen, EI liikkeellä vaan käskyllä. Itse liikun häiriönä laatikon sivulla, edessä..
-Minun tulee kiinnittää huomiota palkkaamiseen ettei Siru turhaantuisi eli harjoittelemme erilaisia temppuja, jotta Sirua tulee palkattua vaikka itse harjoitteessa tulisi virhe.
- Omaan ohjaukseen huomioitavaa: ohjaus yhdellä kädellä esim. välistä vedoissa.
- Ketteryystreenit aloitettava!
- keinulla edelleen hieman epävarmuutta keinun alkaessa kääntymään.Treeneissä aloitetaan ensikerralla paina-leikki
Aurinkoisessa ja mukavassa porukassa on todella kiva jatkaa!
Ensi tiistaita odotellessa! =)
![]() |
| Kuva Tiia Hämäläinen |
![]() |
| Kuva Tiia Hämäläinen |
Sallyn kanssa olimme torstaina Niinun treeneissä Sporttikoitahallilla. Aivan mahtavat treenit ja onnistumisen tunteita piisasi jälleen. Se on kyllä mahtava tunne kun oivaltaa asian ja vielä onnistuu ohjauksessa niin, että koiran vauhti pysyy eikä oma kompurointi hidasta koiraa. Velä ensiviikolla viimeiset tämän kevään Niinun treenit ja sitten alkaakin oman seuran ulkokausi myös Sallyn kanssa. =)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti