23. joulukuuta 2011

Tilanne katsaus

Viime viikko olikin aika kiireinen kaiken jouluvalmistelun yms. osalta. Treenit jäivät Sirun kanssa väliin kun keskiviikkona kävin kuuntelemassa uudistuneen ammattitutkinnon perusteista. Linja jota olin ajatellut (ja itse asiassa hainkin sinne) osoittautui omien työtehtävien osalta hieman haasteellisemmaksi ja hankalammaksi järjestää kuin olin ajatellut. Tuo koulu taitaa nyt jäädä minun osalta, vaikka valinta osuisikin kohdalle. Kyllä niitä vielä löytyy muitakin vaihtoehtoja ja kun se ei heti tuntunut hyvältä ajatukselta niin miksi lähteä väkisin opiskelemaan. Katsotaan nyt mitä tässä uusi vuosi tuo tullessaan kun on jo toisen suuntaisia juttuja edessäpäin...

Lauantaina kävimme Sirun kanssa kokeilemassa polven kuntoa Hyvinkäällä kisoissa. Kaksi starttia oli ihan maksimi ja vaikka polvi kesti hyvin niin videolta näkee ettei liikkuminen kovin kummoista ole, varsinaista sipsuttelua kuin olisin jossain kevät tanssiaisissa. Mutta kivaa oli ja vaikka tuloksena oli agi radalta 0,49 sekunttia yliaikaa ja hyppäriltä sitten 5 kepeiltä niin olen kyllä huisin tyytyväinen suoriutumiseen. Kun ei odotuksia ollut muutakuin pystyssä pysymisen ja jonkinlaisen liikkumisen osalta niin kaksi rataa, joissa tuli pyörittyä muutama suhteellisen laaja liikkeinen valssi, sujui ihan mukavasti. Ja kyllä tuo pieni koira on niin liikuttava kun se yrittää painaltaa niin tosissaan ja kun ohjaaja ei ole ihan kartalla niin pelastuksiakin tuli roppa kaupalla. Hieman harmittaa ja mietityttää kun Siru liukasteli pariin otteeseen ensimmäisellä radalla aika hurjasti, että ei taida meillä ainakaan hetkeen suuntautua kisareissuja tuonne suunnalle Toki myöhässä oleva ohjaus varmaan vaikutti osittain luikasteluun, mutta turhan riskaa peliä koiran kannalta. Harmillista, sillä olen tykännyt käydä tuolla kisaamassa ja muutenkin kisat siellä ovat aina sujuneet mutkattomasti.

Illalla olimme Sallyn kanssa treenailemassa hallilla. Kaameaan räntä/vesisateeseen ensin lämmittelylenkille ja sen jälkeen silti tuntui ettei lämmittelyä olisi tehtykään, ainakaan omalta osalta, kun ilma oli niin kalsea ja tuulinen. Onneksi hallissa on lämmintä sen 10 astetta, joten siellä ei tarvinnut palella. Aivan älyttömän hyvä treeni Sallyn kanssa. Vauhtia oli niin valtavasti etten muista, koska tuo koira olisi liikkunut niin kovaa. Tauko on tehnyt kait ihan hyvää! =) Kun oma liikkuminen käy puoliteholla niin on aivan mahtava huomata kuinka paljon varmemmin Sallya voi ohjata kauempaa. Pääsin tekemään valsseja ajoissa ja suuntaamaan omaa liikettä oikeaan suuntaan tarpeeksi ajoissa. Nyt ohjaus oli todella selkeää ja juuri sinne mihin koiran halusin liikkuvan. Ihana ja aivan huippu tuo Sally! Kiitokset myös Hanskille ohjeista ja avusta palkkaamisessa. =D
Ja se kontakti A:lla, kertaakaan Sally ei kertaakaan kyseenalaistanut mitä pitää tehdä vaan jäi kauniisti odottamaan oikeaan paikkaan vapautusta! Huisia! Alkuvuodesta sitten epiksiin palkkaamaan ja vahvistamaan kisatilannetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti