Sallyn kanssa ei olla juurikaan treenailtu tämän vuoden puolella, joten oli aika jännittävää lähteä kisaamaan. Starttiin mennessä ei ollut minkäänlaista käsitystä mihin suuntaan tuo koira sinkoaa. Sen verran kierroksia treenaamattomuus saattaa nostaa. Vauhtia oli ihan kivasti ja yllättävän hyvin Sally pysyi hanskassa. Agiradalla sattui Sallylle kummallinen kompastuminen kepeillä ja siinä meni askeleet sekaisin ja toiselta kontaktilta, taisi olla puomi, tuli alastulolta aika ennustettavasti virhe. Kivaa oli kuitenkin mennä mummukan kanssa. Hyppärillä olikin vauhtia vielä paremmin kuin ekalla radalla. Harmittava riman pudotus, mutta muuten ihan kivanoloinen rata. Pari ohjaajan ajatusvirhettä radan suhteen, mutta muuten jäi tosi hyvä fiilis noista radoista. Sally kyllä kulkee kunhan ohjaaja vaan liikkuisi hieman ripeämmin eikä päästäisi omaa ohjausta hajoamaan. Perjantain kiisojen jälkeen ajeltiin jo takaisin kotiin ja muuten ollaankin oltu vain kotosalla: leikattu nurmikko, siivottu kukkapenkkiä jne. Leppoisan rauhallinen loppu juhannus. :)
Sallyn hyppäri juhannus kisoista ohjaajan mutamine ajatuskatkoineen.. ;)
Tiistaina päästään Sirun kanssa jälleen Satun treeneihin tuuramaan ja keskiviikkona olisi tarkoitus mennä kisaamaan Purinalle Haun järjestämään Purina Openiin. Mukavaa kun virallisia kisoja on viikollakin, tosin töihin pitää torstaina mennä, joten toivotaan ettei kisat venyisi ihan puoleen yöhön asti. Mutta kisoissa on paikalla mukavat tuomarit ja paikkain suhteellisen lähellä. Purina Openin tunnelma on aina ollut hyvä eli mukavia kisoja odotellessa.. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti