16. heinäkuuta 2013

Kesätunnelmia

Loman toinen päivä on jo hyvää vauhtia lopuillaan. Vauhdikas loman aloitus kun eilen ehdittiin siivota, pestä ikkunat (jes!), lukita itsemme ulos ilman avaimia ja jotenkin keplotella takaisin sisälle, kaivella myyriä takapihalla ja harmikseni myös ruusunpiikkejä koiran tassusta. Onneksi mitään suurempia haavereita ei sattunut. No, hain mummelin muutamaan otteeseen naapurin pihalta, kuten tänäänkin, kun tuo akrobaatti jostain aina keksi pienen kolosen aidassa ja kävi vierailulla naapurissa. Onneksi kuitenkin vain pihalla. Hieman jo epäilyttää, että onkohan alkanut kiipeilemään tuossa verkkoaidassa kun en tänään löytänyt paikkaa mistä Sally on pihalta livahtanut. Taitaa olla aidan uusiminen edessä jos tätä alkaa tapahtumaan useamminkin.

Muuten nämä pari päivää on mennyt mukavasti. Hieman alkaa ilma viilentymään, toivottavasti ei kuitenkaan koko lomaa keli ole alle 20 asteista, jota päästään kavereiden kanssa uimaan. Mutta näin on mukavampaa kuin kaamea helle.

Alla vielä fiilistelyä SM-kisoista ja yksilökisan karsintaradalta. Muutaman onnettoman ohjausvirheen saattelemana päästiin kuitekin finaaliradalle. :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti