25. lokakuuta 2011

Viime viikko menikin flunssasta toipuessa. Harkat jäivät keskiviikkona väliin ja toisaalta ihan hyvä, sillä Siru oireili vatsansa kanssa. Olihan viikonloppuna kisat tulossa ja sekä minun että Sirun piti olla kunnossa. Kaikilla kiertänyt mahavaiva oli kuitenkin iskenyt myös tuohon pikkuiseen luikkuun. Olin vähän huolissani kun kaikki mitä meni sisälle tuli vauhdilla myös ulos, mutta Siru kuitenkin söi ja oli muutenkin pirteä. Onneksi nämä eivät ole kovin pitkäkestoisia juttuja. Tosin tuo laiheliini ei kovin rajua mahatautia tarvitsekaan kun on jo kuivunut huonoon kuntoon. Nyt ei kuitenkaan tarvittu lääkärin apua vaan selvisimme kotosalla kera hyvien neuvojen.

Lauantaina oli tosiaan kisat tässä Kirkkonummella. Kaksi agility rataa+hyppyrata tuottivat tällä kertaa tulokseksi kolme hyllyä. Kaksi ensimmäistä rataa olivat muuten todella hyviä ja suhteellisen nopeitakin mutta yksi pieni herpaantuminen ohjauksessa sai Sirun hakeutumaan väärälle esteelle. Ensimmäisellä radalla Siru jäi sekunniksi selkäni taakse ja sujahti putken sijaan A:lle. Toisella radalla oli kaksi u-putkea vierekkäin ja koira olisi pitänyt ohjata putkesta putkeen ja taas oli varmaan oma rintamasuunta hetkeksi viereiselle hypylle ja niinhän Siru kävi sen hyppäämässä. En ollut radan katselussa edes ajatellut, että Siru voisi hakeutua kyseiselle hypylle, mutta niin siinä vain kävi. Viimeinen rata olikin sitten jotain aivan muuta kuin kaksi ensimmäistä. Siru tuli putkesta niin vauhdikkaasti etten saanut tehtyä hypyille välistävetoa ja siihen levisi koko paketti. Hyppyjen ohituksia ja huonoa ohjausta, mutta mentiin kuitenkin loppuun asti. Mukavia ratoja Saviojan Anne oli suunnitellut ja pikkuisen harmittaa kun tulos oli mitä oli. Kahteen ensimmäiseen rataan ja niiden vauhtiin olen kuitenkin todella tyytyväinen. Hieno pieni koira koira!

Sally on toipunut steriloinnista todella hyvin. Ei todellakaan voisi uskoa, että operaatiosta on kulunut vain kaksi ja puoli viikkoa. Sally tekee innoissaan laatikolla kontakti treeniä. Nyt pitää keskityä siihen että Sally pysyy laatikolla oikeaan suuntaan eikä käänny minuun päin. Lauantai-iltana olimme hallilla treenaamassa ja Sally sai tehdä siellä laatikko treeniä ja putkeen irtoamista. Hieman ehkä liikaa vauhtia, mutta ainakin intoa tuosta pienestä koirasta löytyy vaikka muille jakaa. Nyt kun vain saisimme nuo kontaktit pelittämään tässä talven aikana niin odotan kyllä todella paljon että päästään kokeilemana kisaamista Sallynkin kanssa. On niin kovin turhauttavaa jos kontakteja ei saa enää millään lailla toimimaan sillä tuo koira on muuten aivan loistava.
Sirun kanssa keskityimme vain kevyeen treeniin. Teimme muutaman irtoamis harjoituksen ja lähetyksen putkeen. Oli oikein mukava treeni ja kun saimme vielä apua palkkaamiseen niin harjoitus oli juuri sitä mitä tarvitsimme. Kiitokset treenikavereille! =)

Olemme myös yrittäneet pitää kiinni jumppa ohjeesta eli jumppailla koirien kanssa joka toinen päivä. Ihan joka kerta ei ole onnistunut mutta parempi tehdä välillä vaikka joka kolmas päivä kuin ei ollenkaan. Serikin on päässyt jumppaamaan ja kyllä nuo takapään hahmottamis harjoitukset ovat papparaiselle hieman haasteellisia. Vaikuttaa siltä että takajalkojen lihakset eivät ole kovin hyvässä kunnossa eikä tasapainokaan ole kovin hyvä. Ristikkäisten tassujen nostossa Serillä on ollut hieman vaikeuksia pysyä tasapainossa ja myös takapää tuntuu hieman heikolta. Toistoja tehdään huomattavasti vähemmän kuin Sirun ja Sallyn kanssa ja toivonkin että jumppaamiset hieman auttaisivat asiaa.  Jatketaan siis pappajumppaa.

Odotan huomisia treenejä, mukavaa taas päästä hallille Sirun kanssa. Ensiviikolla onkin sitten viimeinen treeni muutamaan viikkoon sillä minulla on polven tähystys ensi viikon torstaina ja sitten selviää mikä siellä on vihoitellut ja oireillut. Ortopedin tutkimuksen perusteella olisi kierukassa ja rustopinnoissa jotain häikkää mutta katsotaan sitten kun operaatio on ohi. Tämän hetkisen tiedon pohjalta agilityn treenamisen voisi aloittaa kivun sallimissa rajoissa neljän viikon kuluttua operaatiosta, mutta katsotaan nyt sitten mitä tapahtuu. Pikkuisen jo jännittää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti