Ensimmäinen varsinainen kouluviikko on sitten takana ja niin on muuten ensimmäinen syyslukukauden viikonloppukin. Olen kyllä useammankin kerran tuossa viikon aikana mietiskellyt, että mihinköhän liemeen olen itseni taas laittanut! Ensimmäisen viikon jälkeen olin jo ihan puhki, vaikka ainoa jossa piti varsinaisesti opiskella oli englanti... Muut olivat vasta kurssisuunnitelman/projektitöiden läpikäyntiä. Huh... Nyt olenkin sitten viikonloppuna lueskellut enemmän ja vähemmän yritystoimintaa sekä viestintää. Projektien aloittaminen on aina hankalaa ja niin tuntuu olevan myös tällä kertaa. Kunhan pääsen alkuun niin kyllä se sitten lähtee luistamaan. ..mutta se aloitus...
Sirun kanssa olimme eilen viimein fyssarilla. Onneksi mitään suurempia vahinkoja ei silloin treenissä sattuneen tapaturman johdosta kuitenkaan löytynyt. Pari lantion kohdalla olevaa selkänikamaa oli saanut tällin ja lantion sekä vatsan puolen lihakset olivat aikas kireällä. Muutamia muitakin paikkoja löytyi, joissa kireyttä ja pientä kipuilua oli havaittavissa, mutta mitään todella vaikeasti hoidettavaa/parantuvaa ei onneksi löytynyt! Olo on niin helpottunut, että tuolle pienelle koiralle ei ollut käynyt pahemmin! Ja kun fyssarikin oli niin mukava, rento ja asiantunteva niin käynti oli oikein mielekäs ja odotamme jo seuraavaa kertaa mielenkiinnolla, että missä kunnossa tuo koira silloin mahtaa olla. Nyt otamme muutaman päivän rauhallisesti ja aloitamme sitten jumppaamisen. Kesä onkin mennyt oikeastaan tekemättä mitään ja nyt olisi jo korkea aika aloittaa tuo jumppakin.
Nyt koulun alettua treenaaminen on ikävä kyllä jäänyt oikeastaan kokonaisuudessaan. Olisi kuitenkin tarkoitus. että joitakin kertoja ennättäisi käymään kentällä ennen kuin kenttä laitetaan talviteloilleen. Aikaa vaan ei tunnu oikein riittävän ja kun viikonlopun lueskelee niin ei oikein riitä motivaatiokaan muuta kuin lenkittää koirat välissä. Nyt pitää vaan yrittää puristaa oikein kunnolla, jotta saan koirillekin mielekästä tekemistä edes kerta viikooon muuallakin kuin tässä koti ympyröissä. Onneksi talveksi on varattuna taas oma treenivuoro jokatoiselle viikolle niin silloin pääsee ainakin treenaamaan. Ja jos vaikka ensivuoden puolella saisin tuon lukujärjestyksen sellaiseen kuntoon, että pääsisin käymään hallilla myös arkena niin sepä olisikin jo hieno juttu. Pitää ruveta jo miettimään sitäkin asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti