28. toukokuuta 2011

Malttia ja ohjaustekniikkaa

Viime tiistaina veti Pia taas mukavan ja hyvän treenin. Alun hyppy-pussi-hyppy suora ohjattuna suoralta linjalta pussin takaa oli meille Sirun kanssa ihan uusi juttu. Parin pelkän pussiin vedon jälkeen onnistui myös ensimmäisen hypyn takaa koiran vetäminen pussiin. Keppikulma oli todella haaastava ja tiukka. Lähes tulo suuntaan lähtevät kepit tuottivat ohjaajalle hieman haastetta kun valssi piti saada oikea aikaisesti ja oikean paikkaan. Puomin kontaktia tehtiin erikseen ja vahvistettiin paikkaa.
Toisen harjoitteen alussa oli A:n alla putki ja piti valita kummalle esteelle koiran ohjasi. Ohjasin Sirun putkeen kun kontaktiharjoitukset ovat kesken. Putkesta oli vienti pituudelle, jonka jälkeen tiukka kääntö puomille. Ennakoivan valssin ajoitus pituudella oli jälleen todella haastava ja jotta koiran sai käännettyä puomille lyhyellä kaarteella oli valssin todellakin oltava ajoissa. Vein Sirun puomin ylösmenon ohi aivan kuin oltaisi käännytty puomille ja palkkasin lelulla. Puomin jälkeen oli hypyillä välistäveto ja vienti kepeille. Välistäveto onnistui hyvin ja kepeille vientikin onnistui kun vaan muistin varmistaa oman liikkeen suunnan. Kepeiltä mentiin renkaan kautta An alla olevaan putkeen ja suoraan vielä toiseen putkeen. Rengas oli tiistaina jostain syystä hieman epävarma ja Siru tuli kaksi kertaa renkaan välistä. Otimme renkaan yksittäin ja sitten tarkka ja selkeä ohjaus putkeen. Jos on kaksi putkea peräkäin niin pitää muistaa käskyttää jo ajoissa kun koira on vielä putkessä ettei sen tarvitse kysellä ensimmäisen putken jälkeen että mihin mennään.

Perjantaina olimme Sirun kanssa Saviojan Annen ohjaustekniikka kurssilla. Taas tuli paljon asioita, joita pitäisi sulatella. Perjätön tekeminen on ajatuksena jokseenkin selkeä, mutta kuinka se onkaan niin haastavaa kun koira on mukana. Pitäisi muistaa oma ja koiran linja, paikka josssa perjättö tehdään, älä unohda koiraa ja pidä katsekontakti. Tärkeää muistaa että persjättö lähtee jo edellisetä esteeltä, jotta koira tietää mitä tapahtuu. Valssin ajoituksen kanssa oli myös jälleen tekemistä. Kuinka sekin tuntuu niin selkeältä kun rataa katsoo, mutta kun tuon pienen valkoisen ottaa siihen radalle niin ajoitus on auttamatta myöhässä. Myös putkijarrutusta pitäisi harjoitella paljon enemmän. Suoran putken jälkeen piti kääntyä tiukasti vasemmalle ja Sirulla tuli jokseenkin pitkä kaarros jarrutuksesta huolimatta. Putken jälkeen oli kaksi hyppyä joissa oli välistäveto ja vienti putkeen. Muista kehua koiraa hypyn päällä (käytä koiran nimeä). Tämä tuntui aluksi hassulta ajatukselta ja tuntui että rimat tippuvat, mutta käytännössä Siru kääntyi tiukasti siivekkeiden vierestä kun sanoin nimen silloin kun koira oli juuri riman päällä. =) Tämän jälkeen oli hyppy-muuri-kepit. Kokeilin ensin takaaleikkausta kepeille, mutta Siru ei vielä kestä sitä. Tein hypyn sekä muurin jälkeen persjätöt ja kepeille vienti onnistui silloin  hyvin. Kepeille viennissä pitää harjoitella takaaleikkausta samoin itsenäisiä keppejä. Muista vedättää Sirua kepeilla vauhdilla, käsii alhaalla noin puolimetriä koiran edellä. Antaa varmistusta koiralle pujotteluun. Loppu radan kahden hypyn välistä viennit, vienti putkeen ja viimeiset hypyt onnistui hyvin, mutta itse en saa jäädä varmistelemaan kun se hidastaa koiraa. Taas tuli tämä sama vanha juttu esiin: luota koiraan, se osaa kyllä!! =) Paljon siis pohdittavaa ja omien ohjauslinjojen korjailemista. Kiitokset Annelle hyvästä kurssista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti