24. toukokuuta 2011

Sallyn kontaktit

Kaikki kontaktiesteet onnistui!!  Jes!!
Perjantaina 20.5. oli viimeinen osakipailu oman seran epiksissä, nASTa cpissa. Olimme Sallyn kanssa kisaamassa ja harjoittelemassa  kisakontakteja. Tällä kertaa Sally tuli todella hienosti alas asti kaikki kontaktit ja vaikka itse sähläsin putkeen viennin (putkeen sai siis mennä vapaavalintaisesti kummasta päästä vaan) ja saimme siitä kiellon niin kaikkiaan todella hyvää tekemistä ja Sally irtosi tosi hienosti putkeen. Mulla täytyy vaan itsellä olla vauhtia tai muuten tuo irtoaminen on hieman haastavaa. Paikaltaan lähetyksessä hieman hidasta, mutta kun itsellä on liike putken suuntaan niin silloin Sallykyn ampaisee sinne vauhdilla. Kun saisi samanlaisen fiiliksen virallisiin kisoihin, ettei jännittäisi niin kamalasti ja samalla sössisi siellä kontakteilla. Tämä on siis itselle harjoittelun paikka.
Muutenkin oli mukava ilta kisoissa ja ilmakin oli hieno. =)

Kävimme jokin aika sitten kisaamassa Masalassa Sallyn kanssa. Ensimmäisellä radalla (agi) ei kontakteista ollut tietoakaan ja oma sählinki vei Sallyn kauniisti putken väärään päähän ja siitä hyl. Kontakti ei onnistunut puomilla, josta piti vetää tiukasti hypylle ja houkutuksena oli tietenkin putken suu puomin päässä. Kun Sally hyppäsi kontaktilta niin oma ohjaus oli sitten tot.myöhässä ja kiepautin Sallyn kauniisti putkeen. A:n kontakti oli siinä rajoilla ja lopun ohjauskuvio ei todellakaan ollut harkittu, mutta onnistui loistavasti.
Toinen rata oli hyppyrata´. Siinä oli jokseenkin hankala keppikulma. Renkaalta tultiin vauhdilla kepelle jonne käännyttiin käytännössä 180 astetta eli lähdettiin melkein tulosuuntaan. Tämä onnistui hienosti ja lopun "hyppysuoralla" mulla tuli jokin kummallinen ajatusvirhe kun leikkasin hypyn ja muurin välistä. Tuo leikkaus käänsi Sallyn kauniisti putkeen. Tosin sekin väärä pää. En tiedä mikä sekoilu oli jälleen kyseessä kun olin selkeästi rataan tutustuessa katsonut ohjauslinjat hypyn ja muurin samalta puolelta, mutta silti vaan kisassa tuli tuo leikkaus tehtyä. Eli kaksi hyllyä mutta hyppäriin olen kuitenkin ratasuorituksena tyytyväinen. Onnistuimme haastavissa kohdissa mielestäni kohtuullisen hyvin. Ja Sally toimii ja kuuntelee tosi hienosti! Se on kyllä niin hyvä, pieni valkoinen koira! Ihana! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti