2. kesäkuuta 2011

Hajuhaitta ja vatsan väänteitä

Tiistaina alkanut kamala sotkujen siivous ja hajun tuulettaminen on kohta historiaa..
Lähdin tiistaina aamulla normaaliin aikaan klo 06.30 töihin. Koirat ensin aamulenkille ja sapuskaa kuppiin. Ei mitään ongelmia havaittavissa ja ruokakin hävisi kupeista lähes silmän räpäyksessä. Iltapäivällä tulin kotiin ja olin jo matkalla valmistautunut illan treeneihin. Sirun kanssa olisi Mian treenit ja odotin että olisimme päässeet treenaamaan keinuakin taas hieman suuremmalla liikkeella. Toisin kuitenkin kävi!

Avatessani ulko oven tunsin jo karmean löyhkän ja totesin, että nyt on jollain tullut hätä sisälle. Pääsin eteiseen ja näin että olohuoneessa on matolla ja lattialla oksennusta ja sitä itseään, samoin keittiössä. Sally ja Siru olivat ihan normaalin iloisia, mutta Seri oli todella vaisu ja meni pitkin seinän vieruksia. Ajattelin että siirrän tytöt koiraportin yli suoraan kylpyhuoneeseen ettei kaikki muutkin paikat ole sotkussa niin kompastuinpa siinä eteisen mattoon ja kaaduin suoraan portin päälle. Portti vääntyi ihan kieroksi ja itse olin hieman jossain muussa sotkussa. Portin takana oli nimittäin lätäkkö so....

Pika siivouksen jälkeen soitin eläinlääkäriin tuohon lähelle ja onneksi pääsimme samantien sisälle. Serin kunto oli todella huono ja kaikki mahdollnen tuli ulos molemmista päistä. Ilta meni sitten tiputuksessa ja ukkeli sai kaksi antibioottikuuria, pahoinvointilääkettä ja Pectbalansia. Diagnoosi: vakava suolistotulehdus. Mistä tuo koira sen on saanut niin kenpä tietää. Iltapisulla Seri oli niin voimaton ettei jaksanut kävellä juuri ollenkaan. Mun oli pakko kantaa, että tytöt pääsisivät tekemään asiansa ja minä siivoamaan. En halunnut jättää Seriä silloin yksin. Onneksi tytöt ovat kunnossa eikä oireita tiistain oksentelun jälkeen ole ollut. Nyt on kaikki Pectbalans kuurilla ja tiukassa seurannassa.  Tiistai ilta menikin sitten yli puolenyön kuuratessa ja pyykkikoneen laulaessa. Matot menevät täällä uusiksi, sillä olohuoneessa oli niin kaamea sotku ettei sitä mattoa pystyisi mihinkään viemään tai kukaan edes käsittelemään. Juuri kun luulin pääseväni nukkumaan ja tilanteen hieman rauhoittuneen alkoi Serillä uusi rumba. Ulos asti ei ehtinyt joten siivousvälineet esiin. Loppu yö meni suht rauhallisesti ja ainoastaan runsaasta nesteytyksestä johtuen oli pari lätäkköä tullut keittiön lattialle.
Tästä kamalasta taudista johtuen myöskin keskiviikoksi varattu Vapun kurssi jäi meiltä Sirun kanssa väliin. En halunnut riskeerata Sirua saatika Viimaa tai muita Vapun luona käyviä koiria mahdollisella taudin tarttumisella. Tuo harmittaa kyllä vietävästi vaikkakin koirien hyvinvointi ja terveys on tietenkin etusijalla. Vapulle pitää päästä ja sinne olisi tarkoitus yrittää viimeistään alkusyksystä.
Tänä aamuna Seri suostui syömään hiukan riisiä ja juomaan piimää. =) Kamala hätä tuntuu ulkona koko ajan olevan, mutta mitään ei oikein tule ulos. Onneksi veren tulokin on jo lakannut. Pahin taitaa onneksi (toivottavasti) olla takana ja Seri alkaa toipumaan. Yksi asia kyllä hieman mietityttää:  meillä on parin kuukauden päästä kontrolli, sillä verinäytteestä otettu maksa arvo on kohollaan. Toivottavasti vain johtuen tuosta rajusta tulehduksesta ja tuleva kontrolli näyttäisi arvojen laskeneen normaaliin.



Kyllä näistä pienistä valkoisista aiheutuu välillä niin suuri huoli ettei sitä uskoisikaan!
Onneksi tuo hajuhaitta alkaa olla jo voitettu. Ikkunat ovat olleet auki lähes 24 h sitten tiistain ja pesuainetta on kulunut. Vielä pari koneellista (..nyt omaa pyykkiä...) ja sitten viikonloppua viettämään. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti