9. kesäkuuta 2011

Sirun (juoksu) treenit 7.6.

Tiistaina oli Sirulla Pian treenit. Onneksi meidän ryhmällä on mahdollisuusu treenata juoksun aikanakin (sillä Sirun juoksu alkoi maanantaina), mutta ehdoton edellytys on pöksyt. Siru antaa pöksyjen olla jalassa treeneissä ja automatkalla ja jopa nyt on öisin saanut olla tangat rauhassa. Päivällä ne tosin saavat kyytiä, niin housut kuin se mitä siellä on sisällä...

Teemana treeneissä oli mm. pakkovalssi, pituus "tyhjään", kepeille törkkäys, ennakoivavalssi..
pakkovalssi onnistui ihan kivasti vaikka oma liike olikin hieman hidasta. Yritin tehdä yhdistettynä pakkovalssin-jaakotuksen, mutta Siru ei vielä hahmota jaakotusta valssin perään joten vartaloa pitää kääntää niin paljon, että saan Sirun hyppäämään riman yli eikä vain kääntymään riman edessä.
Pituus oli puomin jälkeen sellaisessa paikassa ettei takana ollutkaan yhtään estettä vaan pituuden jälkeen käännyttiin tiukasti takaisin päin. Oli vaikeaa saada koira irtoamaan ja hyppäämään ikäänkuin tyhjään. Se vaatii paljon harjoittelua. Kun Pia oli lelun kanssa palkkaamassa pituuden takana niin silloin onnistui paremmin. Puomin kontaktitreenit jatkuvat edelleen.
Kepeille törkkäys onnistui meiltä hyvin. Se toimii Sirulla oikeastaan tosi hyvin ja saan koiran etenemään kepeillä alusta asti vauhdikkaasti. Alussa pitää vaan muistaa pitää käsi mahdollisimman alhaalla ettei koiran tarvitse katsella pilviä ja pelätä törmäystä ensimmäiseen keppiin. Kepeille vielä lisää nopeutta ja ittsenäistä etenemistä jotta koira kestäisi ohjaajan taakse jäämisen ja sivuttaisliikkeen.
Ennakoivat valssit toimisivat myös kunhan itse vaan aloittaa valssin tarpeeksi aikaisin ja ei jää odottelemaan ja varmistelemaan. Silloin valssi tulee myöhässä ja suoraan koiran linjalla. Niistokin onnistui hienosti. Sitä olemme jonkin verran harjoitelleet jo aikaisemmin, mutta siinä myös oma ajoitus on huomion arvoinen asia. Tosin Siru kyllä kääntyy niistolla tosi nopeasti ja tiukasti.
Keinua emme tiistaina tällä kertaa harjoitelleen, mutta ensi kerralla pitää kokeilla hieman korkeammalla keinulla. Ja Sirun keskittyminen on parantunut hiukan, mutta ainoastaan hiukan. Nyt pysyi lähdössä jo suht hyvin kunhan vaan malttoi ensin istua. Kyllä se vielä onnistuu. =)

                                                            Tässä vielä tiistain treeni



Seri on myös toipunut täysin tulehduksesta. Lääkekuurit ovat jatkuneeet kohta kymmenen päivää joten kyllä nyt jo pitääkin vointi olla normaali. Jotenkin ne verikokeiden arvot mua kuitenkin vaivaa! Ei saisi ajatella niitä vaan mennä sitten kontrolliin ja murehtia sen jälkeen jos jotain murehtimisen aihetta löytyy..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti