16. kesäkuuta 2011

Treenailuja Sirun ja Sallyn kanssa

Tiistaina keskityttiin Sirun kanssa aika paljon kontakteihin ja keppeihin. Treenin alussa oli hyppy, pituus ja tiukahko kääntö putkeen A:n alle. Otin Sirun vastaan pituuden jälkeen ja vartalon käännöllä ohjasin Sirun putkeen. Itsellä pitää olla tuollaisessa ohjauksessa ajoitus todella hyvin kohdillaan jotta koira ei oikaise esteen ohi tai hyppää liian pitkälle suoraan. Putken jälkeen oli hyppy- putki-kepit. Siru irtosi hienosti putkelle ja kepeille törkkäys onnisui myös hyvin. Itse vain kiirehdin kepeillä liikaa ja Sirulla tuli lopussa niin kiire että oikaisi pari viimeistä keppiä. Tuohon minu pitää kiinnittää huomiota ettei tule vedätettyä kepeillä kun Siru ei vielä kestä sitä. Parin toiston ja maltillisen ohjauksen jälkeen kepit onnistui loistavasti.
A:n kontakti on Sirulla paljon varmempi kuin puomilla. A:lla löytyy heti oikea paikka kun taas puomilla paikan hakeminen on edelleen treenissä. Siru pysähtyy kyllä puomin kontaktillakin hienosti mutta n. 20 cm liian aikaisin. Eli 2on 2off ei toteudu vielä puomilla ihan joka kerta.
A:n jälkeen mentiin tiukalla käännöksellä hypyn kautta A:n alla olevaan putkeen ja siitä hyppy ja tarkka ohjaus putken "hankalampaan" päähän. Mulla oli käskytys ja ohjaus aluksi myöhässä ja huolimatonta, mutta kun ekan putken jälkeen teki pienen vekin ennen hyppyä niin silloin sai koiralle hyvän linjan toiseen putkeen. Putkesta mentiin puomille. Puomin kontaktilla jouduin muutaman kerran muistuttamaan Sirua paikasta ja sen jälkeen puomin kontakti oli aivan mahtava. Siru tuli kontaktille todella vauhdilla ja pysähtyi juuri oikeaan paikkaan. JES!! =) Me lopetimme oman treenin siihen onnistuneeseen suoritukseen ja mahtavaan fiilikseen!
Teimme aivan lopuksi vielä muutaman kerran keinua suuremmalla liikkeellä. Siru meni keinun oikein mukavasti, Ensi kerralla pitää ottaa samanlaienn liike keinulle jotta tuohon saadaan varmistusta.
Tässä vielä pari Tiian otosta bikini-ladysta.


kuva Tiia Hämäläinen

kuva Tiia Hämäläinen



Sallyn kanssa tuli tehtyä tänään valsseja ja tarkkaa ohjausta A:n ja puomin alla olevaan putkeen sekä putken pään ohi puomille.Alussa tehtiin toisen ja kolmannen hypyn väliin ennakoiva valssi. Kuinka se ajoitus olikaan niin hankalaa. Vaikka kuinka omasta mielestä valssi alkoi aikaisin niin ei se kuitenkaan ollut ajoissa tai sitten vartalon suunta lopussa ei ollut oikea. Kuinka sen rytmityksen saisikaan iskostettua tuonne pääkoppaan...
Muurilta käännettiin tiukasti A:n alla olevaan putkeen ja siinä piti oman vartalon osoittaa putkelle ettei koira ampaissut puomille, joka oli suoralla linjalla muurin takana. Tai sitten A:lle jos ohjaus oli huolimaton ja suunta A:ta kohti. Putkesta piti koira ohjata tarkasti jokseenkin hankalasta kulmasta puomille. Jos olin väärässä kohdassa niin koiralta peittyi linja puomille ja siinä olikin sitten putki jo vastaanottamassa koiraa.. Sally onneksi haki hyvin puomin ja lähes kaikki puomin kontaktit onnistuivat tänään. =)
Puomin jälkeinen pituus-hyppy kuvio meni kivasti ja kepeille Sally hakeutuu itse hyvin. Kepeillä joudun kyllä ohjaamaan loppuun asti enkä pysty kovin paljoa irtoamaan koirasta. Mutta kohtalaisesti sain kuitenkin sylkkärin onnistumaan ja ohjattua sallyn putken pään ohi puomille. Sylkkäriä (ja poispäin käännöstä) pitäisi kyllä harjoitella paljon enemmän.
Lopussa tuli tehtyä vielä persjättö ja ennakoiva valssi, jossa ajoituksen kanssa oli jälleen ongelmia. Sally kyllä kääntyi todella hienosti kun valssi oli ajoissa ja kääntyi tosi tiukasti myös ennen hyppyä kun en antanut hyppykäskyä keskittyessäni valssin ajoitukseen. Taitava koira! =)
A:n kontaktin kanssa oli tänään kyllä ongelmia. Nyt se oli kiinni mun ohjaamisen lopettamisesta ja Sallyn keskittymisestä. Nämä ovat kerrassaan hankalia nyt nämä kontakti esteet. Mutta mun pitää vaan jatkaa sitä linjaa etten kiinnitä mitenkään erityistä huomiota kontakteihin, jolloin mulla ei tule painostavaa ohjausta tai en yritä mennä osoittelemaan kontaktille. Tarkkana tietenkin pitää olla, mutta niitä ei saa miettiä liikaa.
Mutta mahtavat treenit ja tosi hyvä fiilis! Kiitokset jälleen Evalle! =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti