Aluksi istuskelimme hetken aikaa pihalla vaihtamassa kuulumisia koirien juostessa pihalla. Seri juoksi Ollin kanssa kilpaa. On niin mukavaa katsella kun tuo papparainenkin jaksaa vielä painaltaa pitkin nurmikenttää ja nauttia vapaudesta sydämensä kyllyydestä. =) Hieman myöhemmin lähdimme parin kilometrin päässä olevan järven rantaan uittamaan koiria. Uimapaikkana oli veneiden laskupaikka, jossa on pieni hiekkapohjainen rantapätkä, josta koirat pääsivät hyvin uimaan. Laiturilta olisi päässyt uimaan itsekin, harmi vaan ettei tullut uikkareita matkaan. Koirat kuitenkin nauttivat uimisesta ja niitä oli vaikeaa saada järvestä pois. Ensin olivat uimassa Seri, Sally ja Siru. Meillä oli mukana kelluva lelu, jota olisi ollut tarkoitus hakea vedestä. Seri kyllä ui lelun luokse, mutta ei jostain syystä ottanut sitä suuhun ja tuonut rantaan. Kun lelua ei omat koirat hakeneet niin Marika päästi Nemon uimaan (hakemaan lelua) ja siinähän on kyllä varsinainen vesipeto. Nemo ui pitkään ja hartaasti lelu suussa ja ilman lelua. Serin, Sallyn ja Nemon uintireissun jälkeen oli Dinon vuoro. Myöskin Dino osoittautui varsinaiseksi vesipedoksi. Oli ihanaa katsoa kuinka koirat nauttivat viilentävästä vedestä.
Tässä muutama otos meidän uimareista eiliseltä reissulta.
Uintireissun jälkeen Marikan mies grillasi meille makkaraa. Se olikin mulle kesän ensimmäinen ja kylläpä se maistui hyvältä. Hetken hengähdystauon jälkeen teimme pienen agitreenin. Marikalla on uudet ja hienot esteet. Oli todella mukavaa tehdä pieni treeni yhdessä. Hiki tuli vaikkei kovin pitkää pätkää tehtykään. Sirulle teimme muutaman keinu treenin ja ne sujuivat hyvin. Kontaktien paikkaa varmistamme edelleen ja kepit sujuivat hyvin kunhan en mennyt liikaa edelle vaan maltoin liikkua tasaisesti hieman Sirun edellä. Sallylla oli valtava vauhti ja draivi päällä. Johtuisikohan siitä, että juoksujen takia on treeneistä ollut nyt parin viikon tauko. Kontakteilla Sally tarvitsee vahvistusta ja palkkausta lelulla heti kontaktin jälkeen, jotta malttaa tulla alas asti. Itse en saa kiinnittää mitenkään erityisesti huomiota kontakteilla koiraan ettei tule painostettua esim. liikkeellä koiraa hyppäämään.
Kumpa tuon eilisen vauhdin saisi säilytettyä kisoissa ja itse vaan luottaisi koiraan enkä enää varmistelisi. Sally toimii kuin unelma ja Sirun kanssa päästään samaan kunhan kokemusta tulee lisää ja irtoamiseen saadaan lisää treeniä. Ennen kotiinlähtöä teimme vielä pienen iltalenkin hyttysten ja paarmojen keskellä. Kyllä koirat kuorsasivat ja tuhisivat saman tien kun päästiin kotiin.
Eilen oli todella mukava päivä. Kiitokset Marikalle että saatiin kyläillä ja toisella kerralla sitten pidemmän kaavan mukaan! =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti