16. heinäkuuta 2011

Vauhdikas viikko

Taas on viikko vierähtänyt ja saa hieman henkäistä..Lähes joka ilta on työpäivän jälkeen oltu menossa jonnekin suuntaan: maanantaina oltiin Sirun kanssa Hau Openissa, tiistaina oli Sirun treenit, keskiviikkona oli koulutus ja torstaina olisi ollut Sallyn treenit, mutta jouduimme olemaan vielä tällä viikolla juoksun takia poissa, joten suuntasimme veljen syntymäpäiville. Eilen illalla käytiin koirien kanssa kunnon lenkki ja sen jälkeen olinkin niin puhki että nukahdin sohvalle. Siis rentouttava perjantai-ilta. =)

Tiistain treeneissä oli haastava radan alkuosa: Ensimmäinen hyppy tultiin suoraan, sitten oli kolme hyppyä pituussuuntaan peräkkäin ja seuraavana putki vasemmalla. Ensimmäinen hyppy tultiin normaalisti suoraan. toiselle hypylle tehtiin takaakierto ja kolmannelle päällejuoksu. Kolmannen ja neljännen hypyn välistä vedon jälkeen jaakotuksella putkeen. Alku oli yllättävän hankala, saada koira takakierron jälkeen ohjattua koira kolmoshypylle oikein. En meinannut millään saada Sirua kolmannen hypyn yli vaan vedin koiran kerta toisen jälkeen liikkeelläni kolmoshypyn ohi.. Tämä kuvio oli todella hyvä harjoitus ja huomasin mitä kaikkea pitääkään huomioida jotta tuollainen hyppykuvio onnistuisi sujuvasti ja vauhdikkaasti. Jokaisen hypyn ohjaamisessa piti olla tarkka ja selkeä suunta, jotta koiralla pysyi vauhti ja selkeät linjat.
Rata jatkui putken jälkeen toisen putken kautta keinulle. Meillä oli keinulla mini pöytä, jonka kautta Siru meni keinulle. Keinu sujui vauhdilla niin kauan kun en mennyt liian lähelle ja aikaisin palkkaamaan vaan annoin Sirun suorittaa keinun itse loppuun asti ja sen jälkeen vasta menin palkkaamaan. Jos menin keinun viereen kun Siru oli puolessa välissä niin silloin Siru pysähtyi keinulla ennen kontakti pintaa ja tuli tosi hitaasti keinun lopun. Eli minun pitää kiinnittää huomiota, että annan Sirun suorittaa itsenäisesti keinun enkä mene painostamaan liian lähelle. Eli tarkka ohjaus ja käskytys, jotta Siru tietää esteen olevan keinu ja sitten itse liikun reippaasti keinun ohi hieman kauempaa.
Kepit onnistuivat tällä radalla hyvin kun kepeille mentiin suht helposta linjasta. Kontaktit onnistuivat myös todella mallikkaasti ja Siru tuli myös A:n alastulon kohtalaisen hyvällä vauhdilla. A:n jälkeen oli vielä kolmen hypyn kuvio, jossa oli ennakoiva valssi, välistä törkkäyn ja kolmas hyppy takaa kierrolla. Ennakoiva valssi onnistui muuten hyvin, mutta suuntauksessa pitäisi olla tarkempi. Aloitin valssin tekemisen ajoissa, mutta suuntasin sen hieman väärin kun jatkoin liikettä menosuuntaan vaikka olisi pitänyt liikkua sivusuunnassa, jotta koira olisi kääntynyt tiukasti hypyltä oikealle. Nyt oma liike ohjasi koiran hyppäämään suoraan ja näin ollen tuli ylimääräinen lenkki käännöksessä. Ennakoivassa valssissa minun tulee siis kiinnittää huomiota liikeen suuntaan ja mihin ollaan seuraavaksi menossa. Kaikkiaan tosi hyvät treenit jälleeen kerran. Kiitokset Pialle! =)

Keskiviikkona oli koulutus klo 19-21 ja kotona olimme iltalenkin jälkeen vasta vaille kymmenen ja suraavana aamuna taas herätys klo 05.00.
Torstaina ajelinmme siis treenien sijaan vanhemman veljen syntymäpäiville, jotka olivat virallisesti kylläkin jo keskiviikkona. Äitimme oli luvannut tehdä mansikkakakun ja mikäs olikaan sen parempaa kuin tuoreista mansikoista tehty kakku. Nam! Tarjolla oli myös hieman suolaista pikku purtavaa. Kyseessä ei ollut varsinaiset juhlat vaan mukavaa perheen kesken kahvittelua. Paikalla oli myös pikkuveljeni tyttöystävänsä kanssa.
Eilinen ilta menikin tosiaan torkkuessa. Kaikki akut olivat jokseenkin tyhjät sillä nukahdin lähes istualleni television ääreen. Hyvä että koirat pääsivät iltapissalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti