Sally oli kisaamassa lauantaina 28.5. Satdi Gamesissä Purina Areenalla. Luvassa oli agirata ja hyppäri. Hyppärillä tuomarina oli tämän vuoden MM-kisoissa tuomaroiva Rolf Graber (Sveitsi) ja agiradalla Ritva Herrala. Hyppyrata oli aikamoista pyöritystä ja tarkkaa kuljetusta, mutta myös vauhdikasta etenemistä. Mulla oli ohjaus alusta asti hieman hakusessa, sillä Sally tiputti kaksi rimaa. Jo toisella esteellä tuli rima alas mun huolimattomasta ohjauksesta ja liian tiukasta käännöstä. Kepeille Sally onneksi hakee hyvin ettei itse tarvitse mennä sinnekin sohlaamaan ja sotkemaan. Radan puolivälissä oli okseri, jota edeltävän riman Salli otti alas jälleen mun huonosta ohjaamisesta, olin myöhässä.. Tuo riman päälle tippuminen näytti siitä sivusta aika hurjalta kun rima tuli vinosti etutassujen väliin ja Sally tuli siis suoraan riman päälle. Näitä ei saisi tulla ettei satu oikeasti vahinkoa!!
Loppurata meni ihan kohtalaisesti lukuunottamatta mun ajatuskatkoa (siis jälleen kerran!!) putkeen viennissä. Mun oli tarkoitus valssilla kääntää Sally putkeen, mutta minä onneton yritin vaan sysätä koiraa putkeen ollen itse jokseenkin putken edessä! Näitä kummallisia sohlaamisia ja säätämisiä on nyt tullut kisoissa jo liikaa! Hyppäriltä tuli siis kaksi rimaa ja kielto eikä aikakaan riittänyt ihanne aikaan. Tiukka aika radan profiiliin nähden, mutta mukava ja sopivan haasteellinen.
Agirata meni jo paremmin. Tosin olisiko ollut tuolla riman päälle tippumisella jotenkin vaikutusta siihen, että Sally liikkui aika verkkaisesti. Sain jo alun hyppysuoralla hoputtaa ja kannustaa Sallya liikkumaan nopeammin. Kontaktit onnistuivat kuitenkin meille loistavasti, vaikkei Sally pysähtynytkään ja puomin jälkeen putkeen vientikin onnistui. Muutenkin Sally oli hyvin kuulolla. Kepeille pitäisi saada vielä vauhtia lisää, mutta kisoissa en uskalla paljoa vedättää ettei Sallylle tule kiire lopettaa liian aikaisin. kaikkiaan agirata oli hyvää tekemistä ja suoriuduimme ihanneajan alle joten 0-tulos plakkarissa. =)
Kokonaisuutena mukava ja hyvä päivä. Itselle lisää tarkkuutta käännöksissä ettei ohjaus ole liian terävää ponnistusvaiheessa. Eli vielä enemmän ennakointia.
Niin ja kelikin suosi, ei satanut ja aurinkokin näyttäytyi pilvien lomasta.
29. toukokuuta 2011
28. toukokuuta 2011
Malttia ja ohjaustekniikkaa
Viime tiistaina veti Pia taas mukavan ja hyvän treenin. Alun hyppy-pussi-hyppy suora ohjattuna suoralta linjalta pussin takaa oli meille Sirun kanssa ihan uusi juttu. Parin pelkän pussiin vedon jälkeen onnistui myös ensimmäisen hypyn takaa koiran vetäminen pussiin. Keppikulma oli todella haaastava ja tiukka. Lähes tulo suuntaan lähtevät kepit tuottivat ohjaajalle hieman haastetta kun valssi piti saada oikea aikaisesti ja oikean paikkaan. Puomin kontaktia tehtiin erikseen ja vahvistettiin paikkaa.
Toisen harjoitteen alussa oli A:n alla putki ja piti valita kummalle esteelle koiran ohjasi. Ohjasin Sirun putkeen kun kontaktiharjoitukset ovat kesken. Putkesta oli vienti pituudelle, jonka jälkeen tiukka kääntö puomille. Ennakoivan valssin ajoitus pituudella oli jälleen todella haastava ja jotta koiran sai käännettyä puomille lyhyellä kaarteella oli valssin todellakin oltava ajoissa. Vein Sirun puomin ylösmenon ohi aivan kuin oltaisi käännytty puomille ja palkkasin lelulla. Puomin jälkeen oli hypyillä välistäveto ja vienti kepeille. Välistäveto onnistui hyvin ja kepeille vientikin onnistui kun vaan muistin varmistaa oman liikkeen suunnan. Kepeiltä mentiin renkaan kautta An alla olevaan putkeen ja suoraan vielä toiseen putkeen. Rengas oli tiistaina jostain syystä hieman epävarma ja Siru tuli kaksi kertaa renkaan välistä. Otimme renkaan yksittäin ja sitten tarkka ja selkeä ohjaus putkeen. Jos on kaksi putkea peräkäin niin pitää muistaa käskyttää jo ajoissa kun koira on vielä putkessä ettei sen tarvitse kysellä ensimmäisen putken jälkeen että mihin mennään.
Perjantaina olimme Sirun kanssa Saviojan Annen ohjaustekniikka kurssilla. Taas tuli paljon asioita, joita pitäisi sulatella. Perjätön tekeminen on ajatuksena jokseenkin selkeä, mutta kuinka se onkaan niin haastavaa kun koira on mukana. Pitäisi muistaa oma ja koiran linja, paikka josssa perjättö tehdään, älä unohda koiraa ja pidä katsekontakti. Tärkeää muistaa että persjättö lähtee jo edellisetä esteeltä, jotta koira tietää mitä tapahtuu. Valssin ajoituksen kanssa oli myös jälleen tekemistä. Kuinka sekin tuntuu niin selkeältä kun rataa katsoo, mutta kun tuon pienen valkoisen ottaa siihen radalle niin ajoitus on auttamatta myöhässä. Myös putkijarrutusta pitäisi harjoitella paljon enemmän. Suoran putken jälkeen piti kääntyä tiukasti vasemmalle ja Sirulla tuli jokseenkin pitkä kaarros jarrutuksesta huolimatta. Putken jälkeen oli kaksi hyppyä joissa oli välistäveto ja vienti putkeen. Muista kehua koiraa hypyn päällä (käytä koiran nimeä). Tämä tuntui aluksi hassulta ajatukselta ja tuntui että rimat tippuvat, mutta käytännössä Siru kääntyi tiukasti siivekkeiden vierestä kun sanoin nimen silloin kun koira oli juuri riman päällä. =) Tämän jälkeen oli hyppy-muuri-kepit. Kokeilin ensin takaaleikkausta kepeille, mutta Siru ei vielä kestä sitä. Tein hypyn sekä muurin jälkeen persjätöt ja kepeille vienti onnistui silloin hyvin. Kepeille viennissä pitää harjoitella takaaleikkausta samoin itsenäisiä keppejä. Muista vedättää Sirua kepeilla vauhdilla, käsii alhaalla noin puolimetriä koiran edellä. Antaa varmistusta koiralle pujotteluun. Loppu radan kahden hypyn välistä viennit, vienti putkeen ja viimeiset hypyt onnistui hyvin, mutta itse en saa jäädä varmistelemaan kun se hidastaa koiraa. Taas tuli tämä sama vanha juttu esiin: luota koiraan, se osaa kyllä!! =) Paljon siis pohdittavaa ja omien ohjauslinjojen korjailemista. Kiitokset Annelle hyvästä kurssista!

24. toukokuuta 2011
Sallyn kontaktit
Kaikki kontaktiesteet onnistui!! Jes!!
Perjantaina 20.5. oli viimeinen osakipailu oman seran epiksissä, nASTa cpissa. Olimme Sallyn kanssa kisaamassa ja harjoittelemassa kisakontakteja. Tällä kertaa Sally tuli todella hienosti alas asti kaikki kontaktit ja vaikka itse sähläsin putkeen viennin (putkeen sai siis mennä vapaavalintaisesti kummasta päästä vaan) ja saimme siitä kiellon niin kaikkiaan todella hyvää tekemistä ja Sally irtosi tosi hienosti putkeen. Mulla täytyy vaan itsellä olla vauhtia tai muuten tuo irtoaminen on hieman haastavaa. Paikaltaan lähetyksessä hieman hidasta, mutta kun itsellä on liike putken suuntaan niin silloin Sallykyn ampaisee sinne vauhdilla. Kun saisi samanlaisen fiiliksen virallisiin kisoihin, ettei jännittäisi niin kamalasti ja samalla sössisi siellä kontakteilla. Tämä on siis itselle harjoittelun paikka.
Muutenkin oli mukava ilta kisoissa ja ilmakin oli hieno. =)
Kävimme jokin aika sitten kisaamassa Masalassa Sallyn kanssa. Ensimmäisellä radalla (agi) ei kontakteista ollut tietoakaan ja oma sählinki vei Sallyn kauniisti putken väärään päähän ja siitä hyl. Kontakti ei onnistunut puomilla, josta piti vetää tiukasti hypylle ja houkutuksena oli tietenkin putken suu puomin päässä. Kun Sally hyppäsi kontaktilta niin oma ohjaus oli sitten tot.myöhässä ja kiepautin Sallyn kauniisti putkeen. A:n kontakti oli siinä rajoilla ja lopun ohjauskuvio ei todellakaan ollut harkittu, mutta onnistui loistavasti.
Toinen rata oli hyppyrata´. Siinä oli jokseenkin hankala keppikulma. Renkaalta tultiin vauhdilla kepelle jonne käännyttiin käytännössä 180 astetta eli lähdettiin melkein tulosuuntaan. Tämä onnistui hienosti ja lopun "hyppysuoralla" mulla tuli jokin kummallinen ajatusvirhe kun leikkasin hypyn ja muurin välistä. Tuo leikkaus käänsi Sallyn kauniisti putkeen. Tosin sekin väärä pää. En tiedä mikä sekoilu oli jälleen kyseessä kun olin selkeästi rataan tutustuessa katsonut ohjauslinjat hypyn ja muurin samalta puolelta, mutta silti vaan kisassa tuli tuo leikkaus tehtyä. Eli kaksi hyllyä mutta hyppäriin olen kuitenkin ratasuorituksena tyytyväinen. Onnistuimme haastavissa kohdissa mielestäni kohtuullisen hyvin. Ja Sally toimii ja kuuntelee tosi hienosti! Se on kyllä niin hyvä, pieni valkoinen koira! Ihana! =)

19. toukokuuta 2011
17.5. Kontaktit ja paina...
Tiistain treeneissä oli kaksi rata pätkää, toisessa oli kaksi harjoitusta ja toisessa neljä harjoitusta. Sirun kanssa keskityimme toisessa lähinnä puomin kontaktiin sekä keinun harjoitteluun. Keinun kanssa ollaan aika hyvällä mallilla, sillä Siru hakeutuu keinulle oma aloitteisesti eikä kiinnitä huomiota keinun liikkeeseen. Liikerata on edelleen n. 10 senttiä, mutta kohta voimme jo hieman lisätä korkeutta ja kokeilla miten se sujuu.
Toisella radalla oli putkelle irtoamista ja kaareva hyppy "suora" josta mentiin A:lle. Haasteellista siinä harjoitteessa oli putki, jonka suu oli aivan A:n ylösmenon vieressä. Hienosti Siru kuitenkin hakeutui A:lle joskin kontakti on edelleen hieman epävarma. Harjoittelimmekin Mian avustuksella kontaktin paikan vahvistamista. Siru ohjattiin kontaktille oikeaan paikkaan, näytettiin kohtaa maassa ja palkattiin etutassujen väliin kun nenä koski maata. Hieman siis samaan tyyliin kuin nenukosketuksessa. Saman harjoitteen teimme myös puomilla.
Yhtenä harjoituksena teimme pituudelta 180 asteen käännöksen putkeen ja palkkaus.
Kolmas harjoitus oli hypyltä tiukka käännös A:n vieressä olevaan putkeen. Tarkalla ohjauksella Siru meni hyvin putkeen, mutta oma varmistelu ei antanut ensin mahdollisuutta perjätölle putken toisessa päässä . Kun luottaa koiraan ja lähtee ajoissa liikkeelle (eikä jää katselemaan koiran perävaloja) ehti hyvin tekemään persjätön putken jälkeen ja ohjaamaan koiran hypyille. Hypyiltä tultiin takaisin putkeen ja putkijarrutuksella tiukka kääntö ja pakkovalssilla hypylle putken sivuun ja siitä ohjaus kepeille. Putkijarrutus onnistui meiltä suht hyvin, tosin se kaipaa vielä paljon vahvistamista. Kepeille viennissä minun pitää olla tarkkana mihin suuntaan omat varpaat ja liike on menossa, jotta Siru hakeutuu kepeille oikein. Tämä ongelma on havaittavissa varsinkin silloin kun ohjaan itse kepit oikealta puolelta. Eli paljon huolellisempaa ohjausta ja liikkumista.
Edelleen kotiläksyinä kontaktin paikka, Sirun viretila ja kontrolli. IYC-harjoitukset jatkuvat. Huomasin jälleen tiistaina että keskittyminen on Sirulle jotenkin hankalaa siellä kentän laidalla, sillä kotona ja rauhallisessa paikassa voin jo tiputella nameja maahan eikä Siru yritä niitä ottaa.

![]() |
| Kuva Tiia Hämäläinen |
14. toukokuuta 2011
13.5. nASTa cup
Eilen oli oman seuran epäviralliset agilitykilpailut, nASTa cupin toinen kisa. Kisattiin tällä kertaa vain Sallyn kanssa (mini kisaavissa) sillä epäröin ilmoittaa Sirua kun keinu on vielä harjoituksen alla. Keinua ei kuitenkaan tällä kertaa radalla ollut mukana. Sally liikku hyvin, mutta oma ohjaus käännöksissä on jotenkin kankeaa ja menen edelleen liian lähelle estettä ohjaamaan ja se hidastaa Sallyn vauhtia käännöksissä. Pitää harjoitella ja vahvistaa esteille irtoamista, jotta itselle löytyy luottamus siihen että kyllä koira menee hieman kauempaa ohjattunakin. Kontakteista A meni hyvin, mutta puomilla edelleen oma varmistelu (vauhdin hidastaminen ja liian lähellä puomia oleminen) aiheutti todennäköisesti tuon kontakti virheen. Pitäisi vaan yrittää pysyä tarpeeksi kaukana esteestä ettei paineista koiraa hyppäämään. Mukava kisarata ja ilta kaiken kaikkiaan. Ensi perjantaina on viimeinen nASTa cupin osakilpailu ja siellä jälleen työntekijänä mukana. Katsotaan jos keinua ei ole silloin radalla niin Sirukin pääsisi silloin kisaamaan. =)
10. toukokuuta 2011
Irtoamista (.. ja sitruunan makua..)
Tänään oli Sirun kanssa ensimmäiset Pian vetämät treenit. Aluksi otettiin muistin virkistämiseksi irtoamisharjoitus kolmella hypyllä. Siru lähti taas tosi hienosti ja suoraan epäröimättä lelulle. Sitten teimme rataharjoituksen. Tutustuimme ensin rataan itsekseen ja sitten katsoimme yhdessä Pian kanssa ohjausvaihtoehtoja muutamaan haastavampaan kohtaan.
Heti alussa oli taas hieman kärsivällisyyttä vaativaa tuo Sirun paikallaan olo, mutta pääsimme kuitenkin alkuun. Kepeille ohjaaminen on vaan jotenkin hankaalaa mulle silloin kun ohjaan itse oikealla puolella. Se vaatii siis harjoitusta ja huolellista ohjaamista. Radalla oli kohta jossa hypyn takaakierrolta mentiin suoraan putkeen ja sen jälkeen oli ajatuksena tehdä persjättö hypylle. Tämä tuntui tänään todella vaikealta. Otimme pari kertaa suoran putken ja sen jälkeen persjätön hypylle. Se onnistui muutaman yrityksen jälkeen ja loppusuora olikin sitten vauhdikasta irtoamista putkelle. Siru kyllä liikkuu juuri sinne mihin ohjaan, joten mulla pitää olla keskittyminen ja ajatus todella hyvin kasassa, jotta saamme kaiken irti treeneistä. Tänään oli kyllä aika pitkälti kouluttajamme Pian ansiota nuo onnistumiset! Kiitokset Pialle tsemppaamisesta ja kehuista vaikka, mulla oli kyllä tänään se suuri sitruuna jumittunut jonnekin tuonne suupieleen!
Kotiläksyistä sen verran että niitä pitäisi tehdä vielä enemmän. Laatikko heti pihalle ja kontrollitreeniä lisää. IYC-leikki onnistuu kotona ja tutulla pihalla, mutta keskittymisestä ei ole tietoakaan esim. kentällä tai sen laidalla. Tänään yritimme tehdä ihan alkutreeniä ja nami käsi kiinnosti hetken ja sitten Siru alkoi pyöriä kuin väkkärä ja kiinnostus muhun ja namehin loppui. Eli palaamme jälleen kotiin ja rauhalliseen ympäristöön tekemään tuota treeniä.
Keinua kokeiltiin jo niin että Siru meni sivusta keinulle, ei vielä mini pöydän kautta, ja tuli keinun päähän painamaan keinun alas. Keinu oli edelleen n. 10-15 senttiä maasta. Siru hakeutui keinulle ihan itse ja sain toppuutella ettei ryntäile sinne ihan miten sattuu. Intoa siis riittää ja keinua itsessään ei näytä pelkäävän ollenkaan. Epävarmuus kohdistuu liikkeeseen ja keinun liikettä nyt pikkuhiljaa harjoittelemme ja vahvistamme.

Tässä tämän päivän treeni

8. toukokuuta 2011
Viimeiset sisätreenit ja herra Itsepäinen...
Seri on ollut mun vanhempien luona kyläilemässä kun oli taas perjantai iltana hieman haluton lähtemään kotiin.(??) Koirat menivät hoitoon torstai iltana kun mulla oli perjantaina pitkä päivä töissä. Kun illalla menin hakemaan karvakuonoja niin tämä meidän pikku herra ei sitten ollut huomaavinaankaan kun olin tyttöjen kanssa lähdössä kotiin. Katseli vaan muualle ja makoili omalla tyynyllään. Päätin sitten, etten aloita mitään kissa-hiiri leikkiä vaan herra Itsepäinen saa nyt jäädä vielä vanhemmille hetkeksi. Siellä on niin hyvä hoito ettei kotiin kannata vissiin lähteä ollenkaan. Katsotaan nyt tänään mitä tapahtuu kun iltapäivällä mennään viettämään Äitienpäivää..
Eilen illalla käytiin Sporttiksella treenaamassa Sirun ja Sallyn kanssa ja saimme treenikaveriksi Riikan ja Vinskin. Teimme irtoamistreeniä kolmella hypyllä ja Siru lähti lelulle todella vauhdilla. Lähdössä hieman innostusta koiralle ja sen jälkeen ei epäröintiäkään eteenpäin menosta. Varmempaa etenemistä kuin ekalla kerralla. Sallyn kanssa pitää myös tehdä irtoamistreenejä ja paljon. Vauhtia saadaan kyllä lisää kun vahvistetaan irtoamista.
Puomin kontakti oli jälleen todella hieno, Siru ampaisi vauhdilla puomin päähän kontaktille oikeaan paikkaan. Kyllä siitä laatikko treenistä on huimasti apua tuon paikan varmentamisessa. Vielä kun saadaan malttia ja keskittymistä niin, että kontaktilla pysytään vaikka tekisin kuperkeikkoja niin sitten ollaan jo todella pitkällä. Nyt siirrämme laatikon ulos ja katsotaan miten siellä sujuu..
Sallyllakin alkaa jo kontaktin paikka olemaan treeneissä aika hyvin hallussa, joten eiköhän se ainainen jännittäminen kisoissa voisi pikkuhiljaa loppua jolloin mun painostava käytös kontaktilla helpottaisi myös Sallyn kontaktien suorittamista. Tätä yritän nyt siis kisoissa etten jännittäisi ja ajattelisi aina niitä kontakteja.
Mun täytyy nyt keskittyä treenaamaan oikealta polelta kepeille ohjausta. Jotenkin olen onnistunut sekoittamana Sirun kepeille menon kun ohjaan itse ko. puolelta. Kun olen itse vasemmalla puolella niin Siru hakee vaikeammastakin kulmasta kepit itse, mutta tuo toinen puoli vatii paljon treeniä..
Keinulla kokeiltiin paina-harjoitusta Riikan avustuksella. Siru hoksasi aika nopeasti harjoituksen idean ja saimme monta onnistunutta harjoitetta heti ensimmäisellä kerralla. Keinun pää oli n. 5-10 cm maasta ja Siru kävi painamassa keinun alas kun hoksasi sen olevan hyvä ja palkinnon arvoinen juttu. =)
Viime torstaina oli viimeinen Niinun treeni Sallyn kanssa. Niinu ei vetänytkään meidän treenejä vaan Teemu tuurasi meidän ryhmässä. Alku meni kuunnellessa Teemun jutustelua, perusteluja ja ohjeita ohjauksesta. Paljon tuli hyviä ja miettimisen arvoisia asioita esiin, mutta hieman vähälle jäi tuolla kerralla treeniaika. Mutta teimme kuitenkin muutamat hyvät treenipätkät ja onnistuin itse ennakoimaan ohjauksessa ja Sally kääntyi tosi tiukasti ja hyvin. Sally reagoi vahvasti vartalon liikkeeseen, joten siihen tulee kiinnittää huomiota ettei tule yliohjausta ja aikaa vieviä turhia kaarroksia. Ja treeneissä pitää kokeille ei varmistella! Tästä on siis hyvä jatkaa Sallyn kanssa ensiviikolla oman seuran ulkotreeneissä.

4. toukokuuta 2011
Treenit 3.5.
Eilen harjoiteltiin treeneissä irtoamista. Hyppysuora+rengas välissä, palkka lelulla. Siru lähti aika kivasti lelulle heti koko hyppysuoran ja eteni mukavaa vauhtia, mutta lähetystä pitää vielä harjoitella. Ei tarvitse istua tms. vaan innostetaan koiraa ja lähetetään eteenpäin. Otettiin myös hyppy rengas hyppy ja siinä myös sama huomio lähetyksessä. Innostetaan koiraa ja lähetetään eteenpäin ilman paikallaolo käskyä. Irtoamistreeniä tarvitaan lisää joten lelulle irtoamista harjoitellaan.
Toinen harjoitus oli ratapätkä jossa mukana oli kaikki kontakti esteet. Keinua aloitetaan harjoittelemaan paina-leikillä. Harjoittelemme tätä levyn kanssa kotona niin että levyn alla on peitto ja tyyny. Pienestä liikkeestä lähdetään liikkeelle ja palkataan liikkeestä. Avuksi otetaan myös tasapainolauta. Aloitamme siis keinun liikkeen totuttelun uudelleen, jotta Sirulle saadaan halu mennä lopulta keinun päähän painamaan keinu alas.
Kontaktit toimivat nyt paljon paremmin kuin viikko taaksepäin. Laatikko harjoituksia jatketaan edelleen, jotta saadaan varmuutta paikkaan. Vapautukseen kiinnitettävä paljon huomiota, jotta se tapahtuu käskyllä eikä liikkeen perusteella. Viretilaan kiinnitetään huomiota ja myös Sirun itsekontrollin harjoittelu jatkuu iyc leikillä.
Omat ketteryystreenit jatkuvat ja tulevat siis kuulumaan jatkossa osaksi omaa harjoittelua, kunnon parantamista sekä ylläpitämistä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)